Ulkonäkö
Australianpaimenkoira on keskikokoinen ja rakenteeltaan tasapainoinen. Karvapeite on keskipitkää ja melko karkeaa, mahdollisesti hiukan lainehtivaa, pohjavilla tiheää ja pehmeää. Turkin hoidoksi riittää viikoittainen harjaus. Sallittuja väriyhdistelmiä on paljon. Perusväreinä punainen ja musta: musta kolmivärinen, punainen kolmivärinen, sinimarmoroitu (blue merle), punamarmoroitu (red merle), kokonaan musta tai punainen; näiden kaikkien kanssa voi lisäksi esiintyä valkoisia tai tan-värisiä (kuparinvärisiä) merkkejä tai molempia. Kolmivärisellä koiralla on punaisen tai mustan pohjavärin lisäksi valkoista ja tan-väriä, kaksivärisellä pohjavärin lisäksi vain valkoista. Marmoroitu (merle) väritys tarkoittaa sitä, että musta tai punainen on hajautunut erikokoisiksi läiskiksi harmaalle (blue merle) tai beigelle (red merle) pohjalle. Mustat läiskät harmaalla pohjalla antavat sinertävän vaikutelman, mistä nimi sinimarmoroitu. Harmaan pohjavärin sävy voi vaihdella vaaleasta tummaan. Kaikki värit ovat voimakkaita ja selviä.
Mustilla ja sinimarmoroiduilla koirilla kirsun, huulten ja silmäluomien pigmentti on musta, punaisilla ja punamarmoroiduilla ruskea. Australianpaimenkoiran vallitseva väri ei saa olla valkoinen, koska siihen liittyy usein sokeutta ja kuuroutta. Valkoisia pentuja syntyy usein kahden väritykseltään marmoroidun koiran jälkeläisinä.
Myös koiran mantelinmuotoisten silmien väritys voi vaihdella suuresti. Ne voivat olla siniset, ruskeat, vihreät tai meripihkan väriset. Ne voivat olla myös moniväriset, millä ilmeisesti on yhteys marmoroituun (merle) väritykseen, tai keskenään eriväriset. Rotumääritelmä hyväksyy minkä tahansa väriyhdistelmän. Mustilla australianpaimenkoirilla on yleensä ruskeat silmät, punaisilla meripihkan väriset.
Australianpaimenkoiran häntä typistetään usein maissa, joissa typistäminen on sallittu. Joskus pentu syntyy luonnostaan töpöhäntäisenä. Suomessa hännän typistäminen on kiellettyä. Korvat ovat keskikokoiset ja kolmionmuotoiset, päästään hiukan pyöristyneet ja sivulle tai eteenpäin taittuneet.
Luonne ja käyttäytyminen
Työkoiraksi kehitetyn australianpaimenkoiran oppimiskyky on hyvä, joten sen voi kouluttaa hyvin erilaisiin tehtäviin. Siksi se sopiikin hyvin erilaisiin koiraurheilulajeihin, kuten agilityn ja tokon harrastamiseen, sekä palveluskoiratehtäviin. Koira on tarmokas ja nauttii työskentelystä sekä uusien asioiden oppimisesta. Toisaalta rotu vaatii omistajaltaan paljon liikuntaa ja muita aktiviteetteja, muussa tapauksessa ylimääräinen energia voi kanavoitua tuhoisasti esimerkiksi esineiden pureskeluna tai kaivamisena. Aussieta ei kannata ottaa pelkästään kotikoiraksi ja lenkkeilykaveriksi.
Australianpaimenkoira kiintyy omistajaansa ja tulee useimmiten hyvin toimeen myös lasten kanssa. Rodun paimennusvietti on voimakas, samoin vartioimisvietti, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia. Vieraisiin australianpaimenkoira saattaa suhtautua pidättyväisesti, mutta ei koskaan arasti eikä aggressiivisesti.
Alkuperä
Australianpaimenkoiran alkuperä on epäselvä, samoin sen harhaanjohtavan nimen syntytapa. Suurin osa rodun esi-isistä lienee kotoisin Baskimaalta Pyreneiden vuoristosta. Varhaiset eurooppalaiset uudisasukkaat ottivat paimenkoiriaan mukaan muuttaessaan Yhdysvaltojen itäosiin 1800-luvulla. Näiden joukossa oli rotuja, jotka sittemmin ovat kuolleet sukupuuttoon tai sekoittuneet muihin rotuihin. Yhdysvalloissa ilmasto-olosuhteet ja maasto olivat samantapaisia kuin Euroopassa, joten paimenkoirat ja niiden jälkeläiset tulivat hyvin toimeen uudessa elinympäristössään.
Yhdysvaltain länsiosissa olosuhteet sen sijaan ovat erilaiset. Joitakin espanjalaisia ja baskipaimenia tuli laumoineen ja koirineen Kaliforniaan espanjalaisten lähetyssaarnaajien ja muiden uudisasukkaiden mukana 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. Vuoden 1849 Kalifornian kultaryntäyksen myötä tapahtui laajaa muuttoliikettä Yhdysvaltain itärannikolta länteen, ja ihmisten mukana seurasivat lammaslaumat ja paimenkoirat. Paimenia ja koiria tuli myös muualta maailmasta: latinalaisesta Amerikasta, Euroopasta ja Australiasta.
Australiasta tulleita koiria oli jo alettu jalostaa samantyyppisiin olosuhteisiin kuin mitkä Kaliforniassa vallitsivat. Paimenet alkoivat kehittää koiria, jotka voisivat käsitellä karjaa vaikeissa sääolosuhteissa, kylmässä sekä kuumassa ja joilla olisi oma-aloitteisuutta haastavassa maastossa. Niiden pitäisi reagoida nopeasti omistajansa käskyihin ja lampaiden liikkeisiin. Näin syntyi australianpaimenkoira.
Rodun nimi on jäänyt jossain määrin mysteeriksi, sillä eniten australialaisia paimenia saapui Yhdysvaltoihin vasta 1900-luvun alussa, kun rotu oli jo erottunut omaksi tyypikseen. On mahdollista, että monilla Australiasta tuoduilla paimenkoirilla oli marmoroitu (merle) väritys, joka myös tuli tavalliseksi australianpaimenkoiralle. Niinpä kaikkia marmoroituja koiria kutsuttiin yksinkertaisesti australialaisiksi. Tämä on kuitenkin vain arvailua.
Australianpaimenkoirasta tuli suosittu rodeokoira 1950-luvulla. Yhdysvaltain rotujärjestö The Australian Shepherd Club of America (ASCA) perustettiin vuonna 1957, ja 1970-luvun lopulla se loi tarkan rotumääritelmän. FCI hyväksyi rotumääritelmän vuonna 1996. Myöhemmin rodusta on jalostamalla kehitetty pienempi versio, Miniature Australian Shepherd, ja edelleen vielä pienempi Toy Australian Shepherd.
Terveystilanne
Rotu on suhteellisen terve, mitään australianpaimenkoiralle ominaisia sairauksia ei ole. Lonkkavikoja, epilepsiaa, silmäsairauksia ja allergioita voi esiintyä. Marmoroidun värityksen aiheuttava perintötekijä on ilmeisesti yhteydessä sokeus- ja kuuroustapauksiin, joita esiintyy kahden marmoroidun koiran jälkeläisissä.
Ja sitten vähän kuvia :)
¨
Kiitämme :)
Kommentit